Ajankohtaista

Mökkikausi 2026 on alkanut!
Kesä ja vesi saapuivat Särmöön. Kesävesi avattiin jo perjantaina huhtikuun 17. päivä.

Yleiset saunavuorot alkavat taas toukokuun alussa ja jatkuvat syyskuun loppuun. Myös yksityissaunavuoroja ja saunamajurivuoroja voi alkaa varata saunatuvan varauskirjasta.

Tervetuloa saunomaan sekä vapaaehtoisiksi saunamajureiksi!

Mökkien ympäristöt tänä vuonna erityistarkkailussa

Majojen terassit ja pihakalusteet ovat tänä vuonna erityistarkkailussa, sillä kaupunki on määrännyt laittamaan ne mahdollisimman pian rakennustapaohjeen mukaiseen kuntoon.

Rakennustapaohjeen mukaan mökin kalusteet tulee olla sijoitettuna 7 neliön alueelle, eikä mökkiläinen saa rajata tai laajentaa pihapiiriä aidoilla, kivetyksillä tai edes esimerkiksi halkopinoilla.

Yhdistys on jo aiemmin huomauttanut yli 7 neliön terasseista. Jos olet siis jo saanut terassista huomautuksen, se pitää pienentää sallittuihin mittoihin mahdollisimman pian, mielellään jo ennen kesää.

Tänä vuonna kaupunki on erikseen ohjeistanut, että myöskään irtokalusteita, kuten pöytiä, tuoleja tai pihakeinuja, ei saa pysyvästi sijoittaa yli 7 neliön alueelle. Ainoa poikkeus sääntöön ovat mökkiläisten vesipisteet, jotka kaupunkin on sallinut toistaiseksi.

Esimerkiksi 7 neliön terassi ja siitä erillään oleva pihakeinu ei ole sallittu järjestely, sillä yhteensä ne
vievät tilaa noin 9 neliötä.

Yhdistys antaa mökkiläisille aikaa elokuun loppuun saakka hankkiutua eroon ylimääräisistä kalusteista, kuten pihakeinuista. Sitä varten yhdistys on myös tilannut alueelle jätelavat sekä touko- että elokuulle.

Yhdistyksen hallitus jatkaa mökkien katselmuksien tekemistä keväästä alkaen keskittyen aluksi viime vuonna huomautuksen saaneisiin mökkeihin. Syksyllä hallitus tarkistaa vielä, että myös kaikkien muiden mökkien ympäristöt ovat kunnossa.

Jos majan ympäristö ei ole rakennustapaohjeiden mukainen, majan omistaja saa kehotuksen hoitaa asiat
kuntoon pikaisesti. Jos muutosta ei tapahdu sovitussa ajassa, yhdistys voi määrätä uhkasakon ja
ääritapauksessa purkaa majan vuokrasopimuksen.

Katselmuksien tekeminen, saatika muutosten vaatiminen, ei ole herkkua yhdistyksen hallitukselle.
Työ on silti tehtävä, jotta voimme jatkaa alueen vuokralaisina.

JÄTELAVAT JA JÄTEHUOLTO
Mökkialueelle tuodaan jätelavat kahtena ajankohtana:
● Toukokuussa 23.5.–24.5.
● Elokuussa 29.8.–30.8.

Toinen lava sijoitetaan saunan takana olevan vessan luo ja toinen länsipään vessojen luo.
Kierrätyskelpoista tavaraa voi jättää lavan vierelle.
Lavalle ei saa tuoda ongelmajätteitä, elektroniikkaa tai purkujätteitä.

Aurinkoista mökkikautta 2026!

Vieraslajien torjunta

Kaupunki on muistuttanut meitä vieraslajien torjunnasta alueella. Tutustu haitallisiin lajeihin, ja pyri poistamaan niitä mökkialueelta. Helsingin kaupungilta löytyy ohjeistus myös muilla kielillä.

Kaatumisvaarassa olevat puut

Jos mökkisi lähistöllä on heikkokuntoisia puita, voit laittaa niistä viestiä sihteerille (sihteeri@sarmo.fi). Ilmoitamme näistä sitten eteenpäin kaupungille. Mukaan on hyvä liittää kuva.

FACEBOOK RYHMÄ

Särkiniemi-Veijarivuori alueen mökkiläisillä on oma faceryhmä. Löytyy nimellä Särkiniemi-Veijarivuoren mökkiläiset.

Ryhmä ei ole yhdistyksen virallinen ryhmä vaan tarkoitettu mökkiläisten epäviralliseen, keskinäiseen yhteydenpitoon. Ryhmän kautta saat helposti yhteyden mökkinaapuriisi. Käy liittymässä!

AVAIMET

Vessojen avaimia saa lunastaa yleisten saunavuorojen aikana. Jokaista mökkiä kohden luovutetaan yksi avain ilmaiseksi.  Lisäavaimia saa hintaan 5€ / kpl.

Saunan avaimia saa samoin majureilta hintaan 20 euroa / kpl. Saunan avaimen haltijuus edellyttää osallistumista alueen talkootoimintaan.

________________________________________________________________________________________________